ESITTELYSSÄ johtokunnan jäsen Sari Kukkonen

5.2.2022

Sari Kukkonen on innokas ja iloinen seuramme valmentaja ja johtokunnan jäsen.

Hän on ollut mukana seuramme perustamisesta (v.1993) lähtien, lukuun ottamatta pientä perhetaukoa. Sari on toiminut erilaisissa seuran tehtävissä vuosien varrella. 

Ammatiltaan Sari on varhaiskasvatuksen opettaja ja toimii esiopettajana. Lapset ovat siis lähellä sydäntä.

Sari on harrastanut kilpauintia nuoresta lähtien, mutta valmentaminen alkoi kiinnostaa 90 -luvulla ja veikin vuosiksi Sarin altaanreunalle. Nykyään Sarin löytää taas altaastakin seuramme Masters -ryhmästä. Rakkaus lajiin on säilynyt.

”Nautin luonnossa tapahtuvasta liikunnasta.” Hänen lempiharrastuksiin kuuluukin golf, suunnistus, swimrun ja juokseminen.

”Luonnon keskellä mieli rauhoittuu ja tulee hyvä olo, lisäksi esim. juokseminen ja swimrun sekä kiintorastit eivät ole aikaan sidottuja vaan voit mennä milloin vain!” iloitsee Sari.

Myös crossfit on kuulunut reilun vuoden Sarin harrastuksiin. ”Nautin itseni haastamisesta ja kokeilen innolla uusia asioita näihin kannustan myös valmentaessani. Parasta valmentajana on kun näkee uimarin oivaltavan jonkin ehkä haasteellisenkin asian!”

Sari on valmentanut yli 20 vuotta eri-ikäisiä uimareita ja tällä hetkellä uintivalmennettavat ovat seuramme triathlonisteja.