Vesipallo: Helatorstai turnaus 26.5.2022

26.5.2022

Keravan Uimarit ry isänniöivät ensimmäistä kertaa vesipalloturnauksen Keravan uimahallissa. Kisoissa oli mukana vesipalloilijoita seuraavista seuroista: Helsingistä Kuhat, Espoosta Cetus sekä Porin vesipalloilijat. Luonnollisesti KeUi Vesipalloilijat Teppo Lehtisen johdolla olivat vahvasti esillä. 

Turnaus käytiin ikäryhmissä 2008 (C & D-juniorit; Kuhat, KeUi sekä Cetus) sekä sarjassa 2010 (E-juniorit, jossa joukkueita KeUi, Kuhat, Cetus & Pori). 

Koska kisat olivat ensimmäiset laatuaan Keravan uudessa uimahallissa kisojen onnistuminen aiheutti jännistystä sekä seuralle että kaupungille. Iloksemme voidaan todeta, että järjestelyt onnistuivat erittäin hyvin. Kylmäpussia tarvittiin halli henkilökunnan mukaan vain yhden kerran. Nuoret osallistujat käyttäytyivät asiallisesti, katsomotilat altaan ikkunanpuoleisella sivustalla oli juuri riittävä. Lisäksi todettakoon, että lounaana ollut jauhelihakeitto sai erityistä kiitosta.

Ohessa muutamia kuvia päivän tunnelmasta ....

PS. todettakoon, että vesipallo on juurtunut vahvasti Keravalle. Nuoret vesipalloilijamme pärjäsivät erittäin hyvin.