Aikuisten kurssit 

Aikuisten alkeet, jatko sekä aikuisten uintitekniikka

Aikuisten alkeet

Uimataito kuuluu kaikille eikä ole koskaan liian myöhäistä oppia uimaan.

Alkeisopetukseen voi osallistua täysin uimataidottomana tai heikon uimataidon kanssa, kurssille ei siis ole pääsyvaatimuuksia.

Uimakoulu etenee uinnin alkeisopetussuunnitelman mukaisesti ja kurssilla harjoitellaan veteen totuttautumista, kokeillaan veden vastusta, painautumista pinnan alle, kellumista sekä liukumista. Vaikka tuntisuunnitelma on tehty, sovellamme tunteja osallistujien taitotason mukaan.

Kurssin tavoitteen on oppia luottamaan veteen ja voittaa mahdollisen veteen liittyvän pelon. Kurssin aikana on tarkoitus oppia alkeisuintityylien ja liikkumaan vedessä luontevasti.

Opetus tapahtuu kurssin alussa monitoimialtaassa jossa jalat ylettyvät pohjaan ja mahdollisuuksien mukaan siirrytään isoon altaaseen. Kurssi järjestetään uimahallin aukiolon ulkopuolella, joten ei tarvitse miettiä muuta yleisöä.

Kurssin jälkeen on mahdollista jatkaa alkeiden jatkoryhmässä tai aikuisten tekniikkaryhmässä ja tämän jälkeen masterseissa. 

Kurssimaksu 130 €
Jäsenmaksu 20 € 
Uimahallin sisäänpääsymaksut

Harjoitukset 1 krt/vko,  60 min, yhteensä 8 kertaa

Lisätietoja: toiminnanjohtaja@keravanuimarit.fi 

Pidätämme oikeuden muutoksiin. 


Aikuisten jatkokurssi 

Aikuisten jatkokurssi on tarkoitettu aikuisille, jotka osaavat sukeltaa ja osaavat uida vähintään 25 m kasvot vedessä. Kurssilla kehitetään ja vahvistetaan uinnin alkeistaitoja ja tavoitellaan uintimatkan pidentämistä. Lisäksi harjoitellaan uinnin perustekniikoita. Kurssilla perehdytään myös oikean uintiasennon löytymiseen sekä rentouden ja hengitystekniikan merkitykseen. 

Kurssin jälkeen on mahdollista jatkaa aikuisten tekniikkaryhmässä ja/tai masterseissa. 

Opetus tapahtuu isossa altaassa.

Kurssimaksu 130 €
Jäsenmaksu 20 € 
Uimahallin sisäänpääsymaksut

Lisätietoja: toiminnanjohtaja@keravanuimarit.fi 

Pidätämme oikeuden muutoksiin. 

Aikuisten uintitekniikka

Kurssi on tarkoitettu 200 metrin uimataidon omaaville nuorille ja aikuisille uinnista kiinnostuneille. Huomaathan, että harjoitteissa onnistuminen edellyttää kasvojen laittamista veteen. 

Kurssilla käydään läpi selkä-, rinta- ja vapaa(krooli)uinnin perusteet oikeasta uintiasennosta hengitystekniikkaan, potkusta käsivetoon käännöksineen. Tavoitteena on oppia uimaan taloudellisesti ja virtaviivaisesti sekä saada vinkkejä säännölliseen uintiharjoitteluun.

Kurssin jälkeen on mahdollista tutustua masters uintiryhmän harjoituksiin. 

Lisätietoja: aikuistenuintitekniikka@keravanuimarit.fi

Pidätämme oikeuden muutoksiin. 

Aikuisten tekniikkakurssin yleiset tiedot
Kurssin hintaKurssimaksu 130 €
Jäsenmaksu 20 € 
Uimahallin sisäänpääsymaksut
Yhteystiedotaikuistenuintitekniikka@keravanuimarit.fi
Harjoitukset1 krt/vko, 60 min/krt
yhteensä 8 harjoituskertaa
Sisältö

1. Aloitus, asennot, hengitys. Ensimmäinen kerta alkaa jo kello 19.30 uimahallin kahviossa infotilaisuudella, jonka jälkeen siirrymme altaalle.

2. Selkäuinti 

3. Selkäuinti + käännös

4. Vapaauinti

5. Vapaauinti + käännös

6. Rintauinti

7. Rintauinti + käännös

8. Kertaus ja vinkit omatoimiseen harjoitteluun

Ryhmän kokoRyhmään mahtuu kerrallaan 12 uimaria