ESITTELYSSÄ seuran puheenjohtaja Tero Niemelä

21.9.2021

Tero Niemelä on seuramme kantava voima, määrätietoisen innostava.  

Hän aloitti Keravan Uimareiden varapuheenjohtajana syksyllä 2018 ja puheenjohtajana Tero on toiminut keväästä 2019 lähtien. Tänä aikana hän on ohjannut ja johtanut seuran toiminnan uudelleen käynnistämistä.   

Tero toimii asiantuntijamyyjänä Telian yritysmyynnissä. Nykyisessä tehtävässä hän vastaa Pohjoismaiden suurimman Telia Helsinki Data Centerin palveluiden myynnistä.

Vesi on hänelle luontainen elementti. Hän on aina pitänyt vedessä liikkumisesta sekä sen äärellä olemisesta. Siksi tavoitatkin hänet monesti arki-iltaisin Keravan uimahallista.

  Masters uinnin hän aloitti vuonna 2010. ”Seurasin aikanaan sivusta kuinka hauskaa ryhmässä tuntui olevan. Uinnin tekniikkakurssin jälkeen löysinkin itseni samasta iloisesta ryhmästä. Ilokseni olen saanut havaita sen, että vanhanakin pystyy kehittymään. Viitisen vuotta sitten täydensin harjoitusohjelmaa triathloniin. Mukaan siis tuli myös maantiepyöräily sekä lenkkeily.” iloitsee Tero. Olen myös mukana avopuolisoni kanssa hyväntekeväisyys pyöräilyjoukkue Team Rynkeby - God Morgon Vantaa ryhmässä. Tulevan kauden aikana tulemme keräämään varoja vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Kampanja huipentuu ensi kesän joukkuepyöräilynä Pariisiin. 

Hänen kolme lastaan ovat aikanaan käyneet läpi Keravan Uimareiden uimakoulut sekä vesirallit. Nyttemmin nuorin poika harrastaa seurassa vesipalloa. 

Uimahallin muutaman vuoden remonttitauon ja koronapandemian vuoksi uimakouluille onkin nyt kysyntää. Olemme kehittäneet ja lisänneet lasten uimakoulu- ja vesirallitoimintaa syksystä alkaen arki-illoille ja iloksi voidaan todeta, että ryhmät ovat täyttyneet nopeasti.