Keravalaiset vireessä Oulun GP-kisassa
20.10.2014

Keravan Uimareiden kahdeksan nuoren kilpauimarin joukkue osallistui viikonloppuna 18.-19. lokakuuta Grand Prix -sarjan kansalliseen arvokilpailuun Oulussa.
Keravan Uimareista seitsemän uimaria pääsi illan finaaleihin, neljä aamun starteista oikeutti paikkaan A-finaaleissa ja kymmenen B-finaaleissa. Hyvin meni!
Viikonlopun parhaasta keravalaisesta GP-sijoituksesta vastasi seurakapteenimme Joni Kitinoja, joka kauhoi kisan kolmanneksi 1500 vapaauintia ajalla 16.43.39.
Uusi kisatyyppi toimi hyvin, vaikka viikonlopusta tuli tosi tiivis paketti. Kiitos lukuisten iltafinaalipaikkojen keravalaiset urakoivat kisassa yhteensä 7,5 kilometriä kovaa uintia!
Tiiviissä kisatapahtumassa korostui, miten tärkeää on oppia matkoilla kilpailemisen hyvät tavat. Joukkuejohtajaa työllistivät kisaan liittyvät rutiinit, nuoret pitivät hyvin huolta itsestään.
Joukkuehenki oli hyvä, iloinen ja innostunut!
Syksy jatkuu nyt nuorilla uimareillamme Ikäkausimestaruusuinneilla sekä Nuorten Suomenmestaruusuinneilla ja Suomenmestaruusuinneilla.
Kiitos GP-joukkueelle hyvästä yhteistyöstä.
Paula Ritanen-Närhi, joukkuejohtaja ja -valmentaja
Keravan Uimareiden GP Oulu tulokset lauantai ja sunnuntai 18.-19.10.2014
Kareinen, Hanna (00)
- 100ru 28. 1:19.48
- 50vu 40. 28.82
- 100vu 41. 1:02.31
- 50ru 21. 35.45
- 200ru 18. 2:56.54
- 50pu 38. 32.53
Kitinoja, Joni (96)
- 100vu 36. 54.90
- 400vu alkukilpailussa 7. 4:13.69 ja finaalissa 7. 4:13.67
- 200vu alkukilpailussa 14. 1:59.25
- 1500vu finaalissa 3. 16:43.39
Kiuru, Elmo (97)
- 100vu 20. 53.92, P18, 53.92 oman seuraennätyksen parantaminen 18.10. Oulu
- 100sku alkukilpailussa 14. 1:01.56 ja finaalissa 11. 1:01.05
- 50pu 18. 26.56, P18, uusi seuraennätys 26.56 18.10. Oulu ja finaalissa 15. 26.94
- 100pu 25. 1:01.35
- 50su alkukilpailussa 13. 28.97 ja finaalissa 15. 28.76
- 50vu alkukilpailussa 15. 24.45 ja finaalissa 11. 24.39, oman seuraennätyksen parantaminen 19.10. Oulu
Kukkonen, Jenni (99)
- 50vu 60. 29.88
- 800vu finaalissa 6. 9:50.97
- 50pu 37. 32.40
Kämäräinen, Henri (97)
- 100su alkukilpailussa 16. 1:03.34 ja finaalissa 12. 1:03.37
- 50pu 40. 27.86
- 100pu 31. 1:02.82
- 50su 22. 29.97
Lahtinen, Oiva (97)
- 100vu 41. 55.15
-100su alkukilpailussa 14. 1:02.54
- 50pu 22. 26.83, uusi P18 seuraennätys 26.83 18.10. Oulu
Lahtinen, Onerva (98)
- 50su 27. 32.66
- 50vu 46. 28.93
- 200su 14. 2:37.92
- 100vu 39. 1:01.96
- 100su 19. 1:09.81
Räisänen, Lotta (99)
- 100ru alkukilpailussa 11. 1:14.29 ja finaalissa 16. 1:16.07
- 200sku alkukilpailussa 17. 2:34.34 ja finaalissa 11. 2:31.94
- 50vu 43. 28.87
- 50ru alkukilpailussa 16. 34.90 ja finaalissa 16. 35.39
- 200ru alkukilpailussa 8. 2:42.08 ja finaalissa 6. 2:43.27
- 50pu 39. 32.83
SM-viestit
12. ajalla 1:54.28 M 4 x 50 skuv: Henri Kämäräinen, Joni Kitinoja, Oiva Lahtinen, Elmo Kiuru
13. ajalla 1:57.55 N 4 x 50 vuv: Lotta Räisänen, Onerva Lahtinen, Jenni Kukkonen, Hanna Kareinen
13. ajalla 2:08.82 N 4 x 50 skuv: Onerva Lahtinen, Lotta Räisänen, Jenni Kukkonen, Hanna Kareinen
