KeUi Triathlon Tahkolla, Täydellä matkalla menestystä !
17.8.2015

Finntriathlon Tahko kilpailtiin lämpimässä mutta tuulisessa kelissä 15.8.2015.
Tarjolla oli Täysimatka, Puolimatka ja Perusmatka.
Täydelle matkalle lähtivät ensikertalaiset, Janne Haapaniemi, Tiina Puranen ja Markus Roukala sekä toista kertaa täydelle matkalle Hanna Rosti.
Marko Kvist keräsi kokemusta reitistä puolimatkan kilpailussa.
Tiina Puranen oli täysmatkalla ensimmäistä kertaa ja Tahko oli samalla Finntriathlonin Kerää Koko Sarja – kisan viimeinen osakilpailu. Tiina on varmasti yllättänyt kilpasisarensa täydellisesti, kun hän on ensimmäisellä triathlon kaudellaan ”putsannut pöydän”.
Tiina oli uinnin, pyöräilyn ja juoksun oman ikäsarjansa ykkönen ja näin ollen myös voitti oman ikäsarjansa näytöstyyliin ajalla 10 tuntia 50 minuuttia. Kaikista naisista Tiina oli kolmanneksi nopein ja koko kisassa 39. Tämän kisan lisäksi Tiina kuittasi toisen tilan tuossa Kerää Koko Sarja –kisassa.
Maalialueella Tiina totesi että, ” ei ollut ollenkaan paha, mä menin koko ajan mukavuusalueella”. Että näin homma menee, kun sen osaa!
Hanna Rostille täysmatka oli toinen laatuaan ja matka taittui kevyesti aikaan 12 tuntia 56 minuuttia, ja näin paransi edellistä aikaansa. Uinnin jälkeen Hanna oli ikäsarjansa ykkönen! Myös pyöräily ja juoksu meni hienosti ja Hanna taisteli pronssille omassa ikäsarjassa!
Janne Haapaniemi pääsi lunastamaan Joululahjansa, jonka KeUi Masterit ja Triathlonistit hankkivat valmentajansa motivoimiseksi. 33 viikon työ palkittiin maaliin pääsyllä ajassa 10 tuntia 31 minuuttia. Toiseksi nopein uintiosuuden jälkeen kaikista ja maalissa oman ikäsarjan 8. sija sekä kokonaiskisan 22.
Täysmatkalle starttasi myös ensimmäistä kertaa Markus Roukala. Kesä oli ensimmäinen täysi triathlon kausi ja Markus oli myös mukana Finntriathlonin Kerää Koko Sarja –kisassa. Uinti kulki hyvin ja pyöräkin aluksi, mutta jo siellä alkoivat ongelmat. Markus joutui jättämään leikin kesken 10 kilometrin juoksun jälkeen, kun vatsa irtisanoi yhteistyösopimuksen. Antibioottikuuri viimeisen pitkä harjoituksen kaatumisen johdosta vaikutti varmasti tähän. Harmitus on varmasti suuri, mutta sekin vaatii asennetta, että keskeyttää ennen suurempaa "tuhoa" . Markuksella on hieno kesä takana ja uusi kausi odottaa!
Marko Kvist on 2000-luvun alussa muutaman täyden matkan jo suorittanut ja uudelleen triathlon harrastuksen pariin palanneena otti varman päälle osallistumalla puolikkaalle ja taittoi reissun helponnäköisesti aikaan 5 tuntia 18 minuuttia. Uinti kulki Markollakin hyvin, joten talven työ näkyi. Marko oli miesten kuntosarjassa sijalla 35.
Katri Vuori oli huoltonaisemme ja mukana huoltamassa heti aamu 05:00 alkaen.
Tuloksia ja osuusaikoja voi katsella täältä: http://www.finnresults.fi/tulokset
Kuvat: Timo Kananoja, Bullseye, Janne, Katri










