Triathlonisti Katri Vuori matkalla Hawaijin MM-kisoihin 2023

4.9.2022

Katrin hieno triathlonkesä!


Seuran Triathlon -ryhmää edustava Katri Vuori, päätti kesän kisakauden elokuun lopussa Finntriathlon Vierumäen perusmatkan kisaan, jossa sijoittui niukasti neljänneksi naiset 50–54-vuotiaiden sarjassa. Mennyttä kisakautta Katri pitää kuitenkin erittäin onnistuneena, sillä jokaisessa viidessä kilpailussa sijoitukset olivat 4 parhaan joukossa. Kauden päätavoite oli elokuun alussa ollut Tallinnan Ironman puolimatka, jonne kunnon ajoitus onnistui ja kotiin viemisenä oli ikäsarjan voitto sekä osallistumisoikeus ensi vuoden Ironman puolimatkan MM-kisoihin Lahteen.  

”Mennyt kausi toi mukanaan lisää rutiinia sekä kasvatti henkistä kanttia ja sitä kautta sain rentoutta kisaamiseen. Harjoittelussa on keskitytty pyöräilyn kehittämiseen ja se tuottikin tulosta kesän kisoissa.” Katri kertoo iloisena.  

Nyt Katrilla on edessä muutaman viikon ylimenokausi, jonka jälkeen palataan perustekemisen äärelle peruskuntokaudelle. Vuoden 2023 tavoitteet ovat Ironman MM-kisoissa, elokuussa puolimatka Lahdessa ja päätavoite sitten lokakuussa legendaarisessa täydenmatkan kisassa Hawaijin Konalla.  

Kauden tulokset:

1.sija puolimatka Ironman Tallinna 70.3 

2.sija SM perusmatka Espoo Oittaa 

3.sija puolimatka Ironman Lahti 70.3 

4.sija SM sprint Vantaa Kuusijärvi 

4. sija peusmatka Vierumäki 

Onnittelut Katrille hienosti menneestä kesästä ja toivotamme tsemppiä alkavaan harjoittelukauteen!